Kriisit ovat muutoksenhallinnan tulikokeita. Miten yrittäjä voi hallita kriisiä ja muuttuvaa maailmaa?

 

Elämme tätä kirjoittaessani koronaviruksen takia aikoja, jollaisia me, jotka emme ole kokeneet sotaa ja pulaa emme ole osanneet kuvitella. Mummini kertoi siitä, kuinka lapsena äiti saattoi lähettää hakemaan jotakin tuotetta kaupasta ja sitä ei jonottaville ostajille vain ollut saatavilla. Kotiin piti palata tyhjin käsin.

Useimmille meistä tämä on vierasta. Vessapaperin hanstraamisemmekin perustuu muuhun kuin todelliseen tarpeeseen tai pulaan: sitä on tarjolla ja lähes jokaisella suomalaisella myös käsisuihku. Lentokoneiden pysähtyessä väliaikaisesti eikä edes kokonaan monet kirjoittavat mielipidekirjoituksia siitä, miten maailma on pysyvästi muuttunut. Se on outo termi, koska pysyvyys ja muutos ovat tavallaan vastakohtia.

Itse näen muutoksen ja kriisit toisella tavalla ja uskon monen yrittäjän ymmärtävän miksi. Kyseessä on toki mullistava ja surullinen kriisi, jota ei ole minunkaan aina helppo käsitellä. Mutta moni työssäkäyvä on tottunut melko turvallisiin rutiineihin ja jatkuvaan työarkeen. Siihen ei kuulu paljon riskejä tai muutosta ja kun niitä tapahtuu, joku muu kertoo suunnan. Yrittäjä joutuu jatkuvasti hyväksymään maailman muutoksen, epävarmuuden ja lukuisat riskit.

Vähättelemättä surua, huolta läheisistä ja pelkoja työn ja toimeentulon jatkuvuudesta sekä terveydestä, joita koemme, maailma muuttuu aina ja kokoajan ja erilaisia haasteita tulee meistä riippumatta vastaan aina. Haasteet eivät lopu. Emme saavuta tilannetta, jossa kaikki on tasaisen hyvin kaikilla eikä mikään voi heilauttaa sitä. Siksi riskejä pitää sietää ja muutosta pystyä hallitsemaan järkevästi myös silloin, kun tilanteet ovat täysin normaalista poikkeavia.

Muutos on hallitsematonta ja jatkuvaa ja ajoittain eletään kriisiaikaa 

Et ehkä huomaa kaikkea, mikä on toisille valtavaa kriisiä: lamaa, sotaa, sairautta, luonnonkatastrofeja, köyhyyttä, syrjintää, työttömyyttä, konkursseja, ongelmia terveyden kanssa tai vaikka poliittista kriisiä.

Maailman muutos voi tietystä näkökulmasta näyttää etenevän sysäyksissä. Todellisuudessa maailma muuttuu jatkuvasti. Mummoni ei osannut nuoruudessaan kuvitella lentävänsä luokseni Lontooseen tai että lapsenlapsia asuisi Kiinassa asti. Isäni 90-vuotias täti Iisalmessa ei varmasti nuorempana odottanut joskus saavansa syntymäpäiväkorttia Singaporesta. Suurin osa muutoksesta on positiivista kehitystä. On hyvä, että emme elä pula-aikaa ja voimme tehdä tarvittaessa töitä koneella kotoa.

Koska muutos on jatkuvaa, emme voi suorastaan hallita tai kontrolloida sitä. Mitä vähemmän olemme tottuneet muutoksenhallintaan osana arkeamme ja elämää, sitä vähemmän valmistautuneita olemme nopeille muutoksille kriisissä.

Yritämme kontrolloida ja saada muutoksen pysähtyneeseen tilaan. Ehkä emme esimerkiksi osaa tehdä uutisten ja ikävän uutisvirran edessä mitään vaan katsomme telkkaria työskentelyn sijaan hukuttaaksemme koko huolen. Tai hamstraamme vessapaperia, koska se tuntuu ainoalta asialta, jonka voimme itselle ja läheisten eteen tehokkaasti tehdä. Vaikka se sitten tarkoittaisi, ettei elintärkeässä terveydenhuollossa työskentelevä tai kauppaan huonosti pääsevä vanhus saa kipeästi tarvitsemiaan elintarvikkeita tai paperirullia silloin, kun pääsee kauppaan.

Jos muutos on jatkuvaa ja hallitsematonta, mitä voi tehdä?

Tärkeintä, mitä muutoksessa ja kriisissä voi tehdä on hallita omaa reaktiotaan. Reaktiivisuus on sitä, kun jäämme vaikkapa tuijottamaan uutisvirtaa, joka toistaa samaa asiaa päivästä toiseen ja se lamauttaa. Kun emme suunnittele tekemistämme ja kriisin tullessa yritämme epätoivoisesti vaikkapa markkinoida lisää tuotetta, joka ei vain tällä hetkellä liiku tilanteen takia.

Toinen tapa selvitä kriisissä on miettiä, miten voi parhaiten palvella sen aikana ja mitä voi tehdä noustakseen jaloilleen nopeasti sen jälkeen.

Voitko valmistella markkinointikampanjan sisällöt siihen, kun tilanne muuttuu taas? Voitko tehdä uuden pienen ja yksinkertaisen digituotteen palveluistasi, jota voi käyttää kotona? En suosittele verkkokursseja, koska niiden markkinointi vie paljon aikaa ja paukkuja ja tyhjästä aloittaminen vie hieman aikaa, mutta esimerkiksi sähköinen opas, webinaarimuotoinen työpaja tai valmennus Zoomin kautta voisi toimia. Omat suunnitelmani eivät ole juurikaan muuttuneet. Pitkän ajan suunnitelmat ovat tärkeitä ja ankkuroivat myös tätä hetkeä.

Buddhalainen opettaja Ajahn Cha sanoi opetuksessaan, että hänen rakkain teekuppinsa on jo rikki: kuppi tulee ennen pitkää rikkoutumaan, joten hän nautti kupista juomastaan teestä ymmärtäen asian väliaikaisuuden. Myös uusi kriisi on jo tulossa: talouden lasku, jota uumoiltiin jo ennen virusta ja moni vielä meille tuntematon muutos, joka aiheuttaa turbulenssia. Kun suhtaudumme asiaan tietäen, että maailma ei lopu kriiseihin, voimme elää tasaisempaa elämää ja reagoida paremmilla tavoilla.

Tärkeää on pitää huolta läheisistä ja muistaa pitää myös itsestä huolta. Uutiset pyörivät, vaikka niitä ei kokoajan katsoisi.

Miten yrityksestä voi rakentaa kriisinkestävämpää?

4 konkreettista asiaa voi auttaa yritystäsi ja yrittäjää jatkossa pärjäämään kriisin aikana paremmin:

  1. Tuotteisto, jossa on erityyppisiä tuotteita kuten digituotteita, valmennuksia ja palveluita - helpompi sopeutuminen erilaisiin häiriötiloihin ja useita rahavirtoja
  2. Pitkäjänteinen asiakaskunnan rakentaminen hyvällä markkinoinnilla ja sisällöllä - palaavat kriisin jälkeen ja ostavat sen aikana
  3. Suunniteltu hallinto ja johtaminen - tiedät mitä teet kriisissäkin ja mitä muutoksia voit tehdä pärjätäksesi, tilillä on toivottavasti hieman enemmän varaa vaikeita aikoja varten
  4. Jatkuvat tilaukset - asiakas jatkaa tilausta helpommin vaikka joutuisit korvaamaan osia siitä ja vaikkapa antamaan alennusta
  5. Puhu asiakaskunnan kanssa rehellisesti - kun kommunikoit jatkuvammin asiakkaille, he kokevat myös helpommin, että haluavat auttaa sinua vaikeassa tilanteessa

Miten tällaisia asioita voi alkaa kehittämään?

Suunnittelu, keskittynyt työ ja selkeät tavoitteet ovat avain tasaisempaan toimintaan kriisissä ja sen ulkopuolella.

Varaa maksuton 30 minuutin konsultaatio kanssani ja jutellaan, miten voit valmistella toimivaa sisältöä markkinointiisi tulevaisuutta ajatellen tai ratkaista jonkin markkinointiongelmasi. Ota yhteyttä: [email protected]

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.