Totuus digiyrittäjyyden paikkariippumattomuudesta ja vapaudesta

Olen Merja Rossi, sisältökonsultti ja verkkomateriaalien kääntäjä. Autan yrittäjiä tekemään enemmän sitä, missä he ovat rautaisia asiantuntijoita toimivan sisältömarkkinoinnin kautta.

Kun aloitin yrittäjyyden keväällä 2017, lähdin samalla Lontoosta tutkijan työstäni pitemmälle matkalle ilman pysyvää asuinpaikkaa. Tutustuin matkustellessani useampaan yrittäjään, jotka tekivät töitään paikkariippumattomasti asuen pitkin maailmaa.

Melko varhain törmäsin käännöstöiden kautta myös suomalaisiin menestyneisiin digiyrittäjiin, jotka olivat onnistuneet rakentamaan omannäköistään yrittäjän arkea Suomessa. Minulle oli siis alusta asti selvää, että tällainenkin olisi mahdollista.

Yrittäjät ovat osaajia ja tekijöitä - myös digiyrittäjät

Yrittäminen tuo mukanaan erilaista vapautta ja mahdollisuuksia, mutta myös vastuuta ja asioita, jotka on aiemmin hoitanut joku muu.

Nämäkin henkilöt, jotka tekivät töitä matkustellessaan, olivat itse oppineita tai koulutuksen kautta täysin ammattilaisia esimerkiksi videokuvauksessa, sisällöntuotannossa, sosiaalisen median markkinoinnissa. Jotkut olivat rakentaneet vaikkapa lemmikkien hoitamisesta itselleen todella tehokkaasti brändätyn yrityksen, jolla oli selkeä kohderyhmä.

Lisäksi tutustuin ammattilaisiin, jotka olivat pystyneet hyödyntämään aikaisempaa osaamistaan markkinoiden sitä nyt netin kautta tai tehden etätöitä.

Palmun alle ja cocktail käteen - automaatio hoitaa loput?

Kukaan ei ollut onnistunut hieman jotakin pientä kokoon hutaisten ja sitten tuosta noin tehnyt tarpeeksi tuloja istuakseen palmun alla cocktail kourassa automaation hoitaessa hommat.

Sen sijaan sitkeimmät olivat kehittäneet yrityksen ja halusivat oppia lisää ja lisää alastaan, ihan kuin muutkin ammattilaiset.

Näillä menestyjillä on usein ympärillään tiimi ihmisiä, käytössään monia kalliita työkaluja tai laitteistoa, opittua taitoa ja osaamista, yritys, hyvin hoidettu laskutus, sekä verkosto, jolle he delegoivat säännöllisesti työtaakkaansa.

Kyllä, he tosiaan ansaitsevat tällä paremmin rahaa kuin monessa palkkatyössä ja ovat vapaampia liikkumaan. Mutta he tekevät päivätyön verran ja enemmän töitä ja ovat yhtä paljon yrittäjiä kuin kuka tahansa muu yritystään vaikka sitten Suomessa pyörittävä.

Kirjoitinkin tämän kirjoituksen pienenä välipalana sellaisen sisällön sekaan, jossa lifestyle yrittäjyys sopii kaikille ja läppäriyrittäjyys on kuin taianomainen yksisarvinen, joka ratkaisee kaikki ongelmat. Alla hieman vinkkejä, mitä menestykseen tarvitaan.

Omaa kuormitusta on hallittava, sillä työ ei tekemällä lopu

Digiyrittäjyys on yksi loistava mahdollisuus monien muiden seassa, mutta menestys vaatii työtä ja oikeita työkaluja. Sen lisäksi siihen sisältyy jatkuva oppiminen, tekniikan ja alustojen kehitys sekä muutokset ja se, että ihan kaikkea ei voi oppia tarpeeksi hyvin itse ja jossain vaiheessa on vain kiireenkin vuoksi kasvatettava tiimiä ja delegoitava tai ulkoistettava.

Joulun alla yksi Suomen menestyneimmistä digivalmennusyrityksistä puhui sähköpostilistallan siitä, kuinka matkaan mahtuu burnouteja ja epäonnistumisia:

Nykyään aivan liian moni digiyrittäjä tai moiseksi haluava rämpii suossa. Yritys tarjoilee lähinnä joukon ongelmia, pitkiä työpäiviä, vähän tuloksia isolla vaivalla, vain haaveita lomista ja paljon stressiä.

Olimme itsekin tuossa tilanteessa, mutta sitten vakavat loppuunpalamiset (vuonna 2013 ja vuonna 2015) pysäyttivät meidät.

Ei siis pelkkää palmun alla löhöilyä cocktail kourassa. Onneksi he osasivat kääntää tilanteen muuttamalla tekemistä ja asennettaan!

Vuonna 2019 sain kolmelta eri digitaalisia tuotteita myyvältä ja markkinoivalta yrittäjältä viestiä, että he joutuvat hidastamaan tahtia liiallisen stressin tai loppuunpalamisen takia. Olen myös nähnyt verkkokurssin kehittämisen vievän kaikki pienet aloittamiseen investoidut rahat ennenkuin päästään markkinointiin asti.

Pelkkä ajatus vapaudesta ja digiyrittämisen eduista ei siis tarkoita, että osaamme rakentaa oikeanlaista kestävää yrittämistä ja yrittäjän arkea itsellemme.

Mitä tarvitset työpäivääsi työskennelläksesi tehokkaasti?

Kuvittele istuvasi rantabaarissa läppäri pöydällä. Edessäsi siintää meri ja vieressä läikehtii kutsuva uima-allas. Varpaissa on lämmintä hiekkaa. Täydellistä?

Hikoilin itse viime viikolla coworking tilan tuulettimien alla Balilla, kun lämpoä oli 33 ja kosteus huima. Suuntasin kyllä rannalle töiden jälkeen, mutta rannalla haluavat päivällä työskennellä vain ne, joiden läppärin päälle ei koskaan ole tullut hiekkaa ja jotka eivät asu siellä, missä tarvitaan ilmastointia. 

Entä sitten hotellihuoneesta työskentely? Työtuoli ja pöytä ovat mitä sattuu, netti toimii ehkä ja kokoajan olisi jokin mukavampi paikka, jossa viettää päiväänsä. Matkustan käsimatkatavaraan mahtuvan repun kanssa, joten hyvästä pöytämikrofonista videoiden tekemiseen voi silloin vain haaveilla. Videoeditointia tekevät ammattilaiset matkustavat lisäksi usein esimerkiksi kahden suuren matkalaukun kanssa. Tällä tavalla matkustaminen usein ei myöskään ole erityisen kestävä ratkaisu nykymaailmassa. 

Valmistautuminen ja jatkuva sopeutuminen

Balin matkalle olimme varanneet isommalle porukalle villan, jonka netin nopeus oli tarkistettu juuri siksi, että Balille vietiin Singaporesta erään yrityksen koko toimisto näyttöineen. Silti kaikkien työskennellessä netti ei välillä riittänyt videon pyörittämiseen ja päädyin työskentelemään muualla.

Ihan vain ulkomailla työskentely omasta työtilastakin tuo eteen uusia ongelmia, kuten puhelut aikaeron puitteissa ilman, että ne maksavat maltaita (Skype on tähän yksi edullisimmista vaihtoehdoista). Kaikki on ratkaistavissa, mutta mitä enemmän paikkaa vaihtaa, sitä enemmän tällaista joutuu myös miettimään. 

Silti paikkariippumattomuus ja vapaus ovat omalla toivelistallani

Paikkariippumattomuus on jotakin mitä haluan omalta yritykseltäni, mutta hyvin nopeasti huomasin, että niin on myös toimiva työtila.

Unelmat ovat tärkeitä. Ne muuttuvat kokemuksen myötä. Yritysunelmani oli pakko kasvaa, kun huomasin tarvitsevani tehokkaaseen työskentelyyn asioita, jotka vaativat enemmän rahaa ja se on ollut vain hyväksi.

Pienet unelmat johtavat myös pienempiin tuloksiin. Kun aloitin, ajattelin pyrkiväni tuloihin, joilla juuri ja juuri pärjään edullisissa oloissa ja tekeväni mahdollisimman vähän töitä.

Tämä ei kuitenkaan edes ole todellista paikkariippumattomuutta: on pakko elää siellä, missä kulut ovat tarpeeksi pienet. Yrityksen rakentaminen tällaiselle pohjalle ja näillä tavoitteilla rajoittaa myös tulevaa.

Nykyään olen innoissani siitä, mitä minulla on muille tarjota ja kuinka he pääsevät avullani eteenpäin. Haluan jakaa hyvää juttua niin kauas kuin voin, saada niin monta kipinää jaettua muiden toimintaan kuin vain mahdollista ja mahdollistaa niin monta menestystä kuin vain voin. Enää en tarvitse pakoa kaikesta työstä rannalle läppärin kanssa, koska työn teko ihan toimistolta on usein mahtavaa ja osaan paremmin rakentaa oikeanlaista kestävää yrittäjän arkea.

Tavoitteellisuus ja suunnitelmallisuus auttavat selviämään epävarmuuden sumussa

Yritystoimintaan liittyy tietynlainen epävarmuuden sumu. Mitä teemmekään ja kuinka hyvin sen suunnittelemmekaan, ihan varma ei voi olla menestyksestä ennenkuin alkaa testata ja mitata.

Sumuun voi lähteä yhtäkkiä ja suunnittelematta, ilman kompassia, kännykkää, karttaa, vettä, ruokaa ja shortseissa. Tai siihen voi valmistautua. Oikeat työkalut, ihmiset ja apukeinot auttavat välttämään ympyrässä pyörimistä ja erilaisia katastrofeja. 

Jos minulla ei olisi ollut unelmaa erilaisesta arjesta, en ehkä olisi koskaan saanut toteutettua ajatustani yrittäjyydestä. Mutta pelkkä unelma ei riitä. Tarvitaan myös konkreettisia mitattavia tavoitteita ja suunnitelma niiden toteuttamiseen. Unelma on motivaattori työn takana, joka saa sinnikkäästi jatkamaan epävarmuuden läpi. 

Jos haaveilet jollakin tapaa vapaammasta elämästä yrittäjänä tai mietit digiyrittämistä sen tuomien muiden hyötyjen vuoksi, nenäsi alla on muutamia tulonlähteitä, jotka katoavat jollet ota niitä pian käyttöösi. Mitä tahansa kuitenkin teet, tee se parhain mahdollisin varustein.

Tehokas ajankäyttö on usein haastavaa paikallaankin olevalle yrittäjälle. Siihen tarvitaan työkaluja, oli toimiston sijainti mikä vain. 

Tsemppiä tekemiseen, olitpa yrittäjänä paikkariippumaton tai hieman paikkaan sidotumpi!

Merja Rossi, sisältökonsultti

Parhaat kirjoitukset suoraan sähköpostiisi

Ja tässä vielä yksi juttu, joka voisi kiinnostaa sinua: kirjoitan ja julkaisen paljon markkinoinnista, yrityksen toiminnan kehittämisestä verkossa ja oman sivuston käytöstä toimivana työkaluna. Parhaiten pysyt kärryillä uusista kirjoituksista ja oppaista liittymällä maksuttomalle sähköpostilistalleni. Tätä kautta kuulet myös parhaat tarjoukseni, joten nähdään siellä!

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.