Rakennatko yritystäsi kokoajan uudelleen alusta?

Haluaisitko joskus, että esimerkiksi yrityksesi ja sen markkinointi olisivat projekteja, jotka tulisivat valmiiksi?

Toivoisitko, että jatkuva säätäminen, paikkailu ja kiire voisivat loppua edes hetkeksi?

Moni etsii kokoajan jotakin uutta tekniikkaa, oikopolkua, työkalua tai ratkaisua, joka mullistaisi asiat ja saisi ne vihdoin muuttumaan: joko siten, että asiakkaita vihdoin tulisi tai niin, että olemassa olevat työt ja projektit saisi hoidettua palamatta loppuun. Toiset taas somettavat kunnes se tuntuu päivätyöltä yrittäen pysyä muuttuvien algoritmien matkassa.

Näin toimii moni työ: aamulla edessä on kasa samoja töitä kuin eilenkin. Tämän ei kuitenkaan pitäisi olla se tapa, jolla valitset rakentaa yritystäsi ja elää elämääsi

Shiny object syndrome: kiiltävän esineen metsästystä kuin harakkana

Markkinoinnissa tällaista ympyrää, jossa päädyt aina lopulta samaan pisteeseen aloittamaan alusta uudella tekniikalla kutsutaan "kiiltävän esineen syndroomaksi" eli shiny object syndrome. Vaikka se tunnetaan, monet jahtaavat uutta yhä uudelleen ja uudelleen. Olen itsekin sortunut siihen markkinointia opiskellessani.

"Jos tämän kiven alta kuitenkin löytyisikin se ratkaiseva palapelin palanen, joka muuttaa kaiken..."

Joskus epärehelliset markkinoijat käyttävät tätä taipumusta myös hyväkseen, vaikka heillä ei olisi aikomustakaan tarjota asiakkailleen todellista hyötyä. 

Vaikka sitten ei edes itse käyttäisi kyseistä tekniikkaa omassa markkinoinnissaan. Olen esimerkiksi lukenut Facebook mainoksesta "Facebook markkinoinnin sisällön avulla olevan kuollut" - markkinoija päätti silti käyttää sitä oman tekniikkansa sijaan. 

Kehästä pois pääseminen vaatii rohkeutta

Jos tuntuu, että kierrät tällaista kehää ja suututtaa sekä väsyttää palata aina alkuun, on olemassa yksi ratkaisu, joka perustuu maailman parhaiden digimarkkinoijien käyttämiin ja markkinoimiin keinoihin. Ne ovat pelastaneet monen yrittäjän hermot ja varmasti myös yrityksen - mukaan luettuna omani.

Itse tartuin tähän keväällä 2018, kun aloin ymmärtää, mitä menestyneet yrittäjät tekevät toisin. Sitä ennen olin ostanut, lopettanut kesken, vilkuillut ja laittanut vain osittain käytäntöön useita verkkokursseja markkinoinnista, bloggaamisesta, somesta, laskeutumissivuista, sähköpostimarkkinoinnista, copywritingista ja erilaisista tavoista lähestyä digiyrittämistä.

Olin paitsi kyllästynyt, myös nähnyt tarpeeksi tietääkseni, miten pääsisin eteenpäin ilman kiiltäviä turhakkeita. Päätin päättää itse, mitä teen seuraavaksi ja opetella vain siihen tarvittavat taidot sekä delegoida tarpeen mukaan. Ja vaikka moni juttu on kuulostanut edelleen loistavan hyvälle, hallitsen nyt itse suuntaani.

Päätös vaati myös päättäväisyyttä, sillä varmasti jokaista kurssia ei tullut vielä käytyä eikä jokaista kiveä käännettyä. 

Kontrollin ottaminen ajastani, tavoitteistani ja tiestäni yrittäjänä oli paras tekemäni valinta. Olen saanut enemmän asioita aikaan, yritykseni on kasvanut ja työtäni on arvostettu eri tavalla. Olen saanut matkalle myös samanhenkistä seuraa, joiden askelmerkeissä edetä ilman jatkuvaa uuden esimerkin metsästystä.

Kyse on pitkälti siitä, miten voit pelastaa päivästäsi isoja palasia suodattamalla pois suuren osan hälinästä ja turhista katkoista. 

Vaihtoehto: enemmän hyvää ja nokka oikeaan suuntaan

Jos työmäärä, stressi ja kokonaiskuormitus elämässä kasvaa liian suureksi, on vaikea palautua ja tehdä hyvää työtä päivästä toiseen. Hälinä ja erilaisten asioiden ja ideoiden jahtaaminen, jos mikä, vie energiaa ja aikaa. Siksi uskon, että arjen työpäivissä tulee olla myös energisoivia, hyvää mieltä tuottavia ja palauttavia asioita ja hetkiä. 

Vuonna 2019 sain kolme viestiä yhteistyökumpaneilta, jotka joutuivat ottamaan pitempiä lomia burn outin vuoksi. En haluaisi nähdä enää yhdenkään yrittäjän ja ystävän palavan loppuun. Emme ole koneita, mutta vaikka tunnemme sen kehossa, emme silti aina tajua aktiivisesti lisätä päiviimme energiaa boostaavia asioita tai vain levätä tarpeeksi ennenkuin jokin pettää. Erityisen pahaksi ongelma menee erityisesti silloin, kun kierrämme kehää ja tuntuu, että mikään ei edisty. 

Selkeät tavoitteet, suunnitelmat sekä hälinän poistaminen, jotta tavoitteita kohti voi tehdä töitä askel askeleelta joka päivä ovat olleet minulle se vastaus, jolla olen saanut yrittäjyyteni käännettyä ympäri. 

 

Close

50% Complete

Two Step

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.