Jokin aika sitten vain harva yrittäjä ja bloggaaja jaksoi paneutua hakukoneoptimointiin. Yksi syy siihen oli tietenkin se, että sijoittuminen vaikkapa Googlen haussa kirjoittamalla vain kiinnostavasta aiheesta oli paljon todennäköisempää ihan sattumaltakin.
Nykyään hakukoneoptimoinnin tiedetään olevan avain tuhansien ihmisten tavoittamiseen kuukaudessa ja rahanarvoista, mutta siitä liikkuu paljon väärää tietoa ja epämääräisiä ohjeita.
Koska vain harva ymmärtää SEOn (search engine optimisation) merkityksen ja todellisen tehon, ohjeet oli myös aluksi kirjoitettu jokseenkin vaikealla ja teknisellä kielellä.
Niin on vieläkin ainakin sivuston teknisen hakukoneoptimoinnin kohdalla. Siinä puhutaan esimerkiksi sivuston nopeudesta, kuvien koosta ja sellaisesta sivuston rakenteesta, joka hakukoneiden on helppo ymmärtää ja kartoittaa. Se on sääli, sillä voit saada merkittäviä tuloksia koskaan edes miettimättä teknistä hakukoneoptimointia kauhean pitkälle.
Suurin vaikutus hakukonesijoitukseen on edelleen sillä
Jos kirjoitat jo sisältöä sivustollesi tai vaikka blogiin, on vain järkevää myös tehdä tekstille perustason hakukoneoptimointi yksinkertaisin askelin. Tässä oppaassa käyn läpi kuinka se tapahtuu askel askeleelta.
Moni blogin aloittanut yrittäjä ja bloggaaja törmää ennenpitkää siihen, että kirjoitus jonka olettaa olevan hitti osoittautuukin hudiksi. Samoin voi olla, että tulevan tai nykyisen asiakkaasi pitäisi ehdottomasti lukea lisää jostakin aiheesta, mutta heitä se ei välttämättä vielä kiinnosta.
Voit hakukoneoptimoida tekstejä vaikka kuinka hyvin ja nähdä vain minimaalisia tuloksia jos niitäkään käyttämällä sellaisia hakusanoja, joita kukaan ei haekaan. Sisältöstrategian pohjana toimiva hakusana-analyysi on tärkeä, koska se kertoo sinulle paitsi siitä, mistä aihealueesi asioista ihmiset ovat kiinnostuneita, myös siitä, mitä he oikeasti etsivät, kun muut eivät näe.
En nyt tarkoita välttämättä mitään kovin noloa, mutta jos kuuntelet esimerkiksi vain sinuun ammattitaitoisena yrittäjänä yhteyttä ottavia uusia asiakkaitasi, he eivät välttämättä kehtaa kertoa, etteivät ymmärrä mistä puhut tai tiedä, miksi se on niin tärkeää. Sinun pitää kuitenkin tietää se, jotta voit tavoittaa hakukoneissa seikkailevat kiinnostuneet ihmiset sivustollesi. Näytän tästä esimerkin myöhemmin tässä oppaassa.
Valitse jokaiselle kirjoitukselle 1-2 hakusanaa tai hakulausetta, jolle optimoit. Myöhemmin voit erilaisia maksuttomia työkaluja käyttämällä nähdä, tuoko joku yllättävä hyödyttävä hakusana kävijöitä sivustollesi ja hyödyntää myös sitä.
Hakukoenoptimointi on taitolaji siinä, että vaikka hakusana täytyy upottaa useaan kohtaan kirjoitusta, hakukoneet eivät pidä siitä, että sitä viljellään liikaa. Jos tekstisi alkaa kuulostaa tekemällä tehdyltä, optimointi on mennyt pieleen ja se laskee tekstisi arvoa hakukoneiden silmissä.
Kirjoita aina ensin hyvää tekstiä, jota on mukava lukea. Siis sillä tavalla, kuin kirjoittaisit vaikka hyvälle kaverille, parhaalle asiakkaallesi tai mukavalle tädillesi. Saatuasi kiinnostavan ja helppolukuisen tekstin valmiiksi voit helposti pudotella tarvittavat hakusanat paikoilleen, jos ne eivät ole jo luonnollisesti sinne loksahtaneet.
Optimaalinen kirjoitusten pituus on myös kasvanut vuosi vuodelta. Pitkät jopa tuhansien sanojen artikkelit, jotka sisältävät hyödyllistä kouluttavaa tietoa sijoittuvat keskimäärin paremmin kuin lyhyemmät artikkelit.
Se johtuu osin siitä, että sivustolla vietetty aika on yksi tekijä, jota hakukoneet käyttävät sivujen arvioimiseen. Jos kävijä esimerkiksi lukaisee nopeasti sivun ja palaa sitten suoraan hakuun, Google katsoo sisällön olevan vähemmän kiinnostavaa kuin sellaiset artikkelit, joita luetaan pitempään.
Tärkeintä on kuitenkin, että kirjoitus on asiaa ja kiinnostava. Jos sitä ei jaksa kukaan lukea ja kävijät luovuttavat, tulos on lopulta sama kuin lyhyiden tai hyödyttömien artikkelien kohdalla. Ota lukija huomioon myös katkomalla teksti 3-4 lauseen kappaleisiin. Ne on mahdollista lukea jopa kännykän ruudulta.
Usein tietäessäsi mistä aiheesta kirjoitat, oikeat sanat saattavat livahtaa tekstiin jo muutenkin. Kun olet optimoinut ajatuksella kirjoituksen muutaman kerran alat ainakin jo oppia, minne hakusana pitäisi laittaa.
Alussa on kuitenkin hyvä käyttää yksinkertaisia muistisääntöjä:
Jos sivustosi on WordPressissä, voit ladata maksuttoman YoastSEO lisäosan. Se kertoo liikennevalon värein, milloin tekstisi on hakukoneoptimoinnin kannalta kohdallaan ja antaa vinkkejä.
On myös muutamia asioita, joita ei kannata tehdä, kun toivoo sisällön nousevan hakukoneiden tuloksissa korkeammalle:
Kun alat hallita sisällön perustason hakukoneoptimoinnin, huolehdi myös niin kutsuttu metadata osio sivulle tai artikkelille kuntoon huolella. Se on ainoa asia, joka haussa sivustostasi näytetään, joten otsikon ja kuvauksen on oltava kiinnostavia.
Metadata löytyy yleensä sivun tai artikkelin muokkaussivulta ja se sisältää otsikon, lyhyen kuvauksen sekä yleensä artikkelin tai sivun kuvan. Näissä osioissa on hyvä käyttää hakusanaa ja vakuuttaa hakutulosten selaaja tuloksen laadusta.
Käydään seuraavaksi läpi kaksi esimerkkiä siitä, millainen tulos sijoittuu korkealle hakutuloksissa.
Haluan näyttää sinulle esimerkin tehokkaasta hakukoneoptimoinnista aiheelle, joka ei ole välttämättä aivan itsestään selvä. Vai tulisiko sinulle mieleen, että "kisssani nuolee takajaloistaan karvat" haku tuottaa englanniksi kymmeniä miljoonia tuloksia?
Millainen siis on tulos, joka nousee kilpailun kärkeen? Katsotaan ensin, miltä järjestyksessä toinen tulos näyttää haussa eli sen metadataa:
Haluan sinun ensimmäiseksi tarkastelevan metadataan syötettyä otsikkoa, joka kuuluu "Kissani nuolee turkkinsa pois, mitä teen?".
Paitsi että hakusanatutkimus on paljastanut tälle kirjoittajalle aiheen, jota etsitään satoja kertoja kuukaudessa, hän on myös muotoillut otsikon lähes identtiseksi sen mukaan, mitä ihmiset hakevat. Jos olet tämän asian kanssa huolestuneena kamppaileva kissanomistaja, haluat luultavasti klikata tätä tulosta.
Ensimmäinen tulos haussa eroaa usein siinä, että metadatan kuvauksen sijaan hakukone näyttää joskus hakutulosyhteenvedon, joka muodostetaan sisällön sekä metadatan persuteella:
Huomaat varmaankin jo näistä kahdesta tuloksesta, että otsikon muotoileminen vastauksena ongelmaan toimii haussa!
Hakutulokseni eroavat muuten ehkä sinun tuloksistasi hieman, sillä käytän maksutonta työkalua, joka näyttää hakujen määrän jokaisen tuloksen kohdalla. Löydät sen ja muita hyviä työkaluja artikkelistani maksuttomista hakusanatyökaluista.
Katsotaan seuraavaksi, millainen hyvin sijoittuva blogiartikkeli tai sivusto sitten oikein on. Tällä kertaa hain englanniksi "skin care routine" eli ihonhoitorutiinia. Ensimmäinen tulos haussa mainosten jälkeen näytti hakuni aikaan tälle (hakutulokset etenkin aiheissa, joissa liikkuu raha vaihtuvat tiuhaan):
Huomaa muuten, että skin care sanalle on sekä otsikossa että itse tekstissä käytetty kahta yleistä kirjoitusmuotoa. Aikaisemmin sanoja on jopa kirjoitettu väärin tarkoituksella, mutta se ei ole enää tarpeen tai paranna lukukokemusta.
Otsikon ja metadatan lisäksi hakusanani löytyy sivun osoitteesta:
Artikkelin otsikko on sivulla sama kuin hakutuloksissa. Sen jälkeen se koostuu esittelyosiosta, jossa käydään muutamalla kappaleella läpi ihonhoidon perusteet ja perusvinkit. Hakusana esiintyy tässä aloitusosiossa muutaman kerran. Lisäksi teksti sisältää useamman kerran sanat skin care ja mm. "beauty routines" eli kauneusrutiini.
Tämän jälkeen artikkeli etenee esittelemään ihonhoitorutiinin vaiheita. Jokainen niistä avataan omassa osiossaan, jossa käydään läpi miten löydät itsellesi sopivan tuotteen, miten tuotetteita käytetään ja miksi niitä kannattaa käyttää. Hakusana ei sellaisenaan kokonaisuudessaan esiinny tekstissä uudestaan. Kirjoituksen pituus on noin 3000 sanaa.
Artikkelin eri tasoisia otsikoita ei ole ainoastaan muotoiltu otiskon näköisiksi, vaan ne ovat oikeita otsikoita. Tässä on nostettu esiin H2 eli toisen tason otsikot:
Koska lähde on New York Timesin alainen julkaisu, tälle sivulle osoittaa tuhansia linkkejä ja sivusto on hakukoneiden silmissä luotettava. Sillä on niin sanotusti korkea luokittelu eli page ranking. Sivuston luokitus kasvaa iän kanssa ja linkkien luonnollisesti kertyessä sivustolle, mutta sitä on myös mahdollista kasvattaa. Voit lukea lisää sivuston page rankingin kasvattamisesta tästä artikkelista.
Luokitus korostuu siinä, että suuret ja luotetut sivustot saavat helposti korkeita hakusijoituksia monella hakusanalla. Sen lisäksi, että tämä New York Timesin kirjoitus sijoittuu ensimmäiseksi juuri hakemallani hakusanalla, hakusanatyökalu näyttää, että se sijoittuu ensimmäiseksi tulokseksi myös monessa muussa haussa:
Tämä ei tarkoita, että aloittelevalla hakukoneoptimoijalla ei ole mitään mahdollisuutta pärjätä vaan etenkin vielä Suomessa lähinnä sitä, että omat voimavarat kannattaa ensin suunnata etenkin niihin hakusanoihin ja hakulauseisiin, joita etsitään hieman vähemmän, mutta joista on helppo kilpailla. Tällä tavalla sivuston arvoa kasvattamalla pääsee käsiksi aina uusin hakusanoihin.
Tässä kirjoituksessa olen käsitellyt etenkin itse tekstin hakukoneoptimointia eli niin sanottua on page eli sivulla optimointia. Sen lisäksi voit optimoida esimerkiksi kuvien avulla sekä kasvattaa sivuston arvoa hakukoneiden silmissä mm. kasvattamalla hyvälaatuisten sivustolle osoittavien linkkien määrää. Olen kirjoittanut näihin asioihin liittyen omat oppaansa.
Hakukoneoptimointi ei voi onnistua, jos et ota huomioon tämän kirjoituksen ensimmäisiä askelia, jotka vaaditaan sisällön sijoittumiseen. Lataa alta tarkistuslista blogikirjoituksen tai sivun kirjoittamiseen varmistaaksesi, että muistat ottaa kirjoittaessasi jokaisen kohdan huomioon.
Ja tässä vielä yksi juttu, joka voisi kiinnostaa sinua: kirjoitan ja julkaisen paljon markkinoinnista, yrityksen toiminnan kehittämisestä verkossa ja oman sivuston käytöstä toimivana työkaluna. Parhaiten pysyt kärryillä uusista kirjoituksista ja oppaista liittymällä maksuttomalle sähköpostilistalleni. Tätä kautta kuulet myös parhaat tarjoukseni, joten nähdään siellä!
50% Complete
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua.